Valintojen vuosi – vuosi rohkeushypystäni

Elämä on ihmeellistä. Usein sanotaan, että ’opettaja saapuu, kun oppilas on valmis’. Lause on saanut voimallisemman merkityksen nyt, kun olen elänyt yhtä omista oppivuosistani – ensimmäistä vuottani rohkeushypyn jälkeen.

Suureksi osaksi olen kokenut olevani oppilas. Opetuksia on tullut pyytäen ja pyytämättä. Kun opiskelun kohteena olet sinä itse, on oppiminen välillä raadollista ja raastavaa. Tekisi mieli lopettaa kesken, pistää silmät ja korvat visusti kiinni ja jatkaa tuttuja polkuja. Miten ihminen olisikin useimmiten valmis roikkumaan vanhassa, vaikkakin väärässä, uuden, varmasti sopivamman, mutta toki myös epävarman sijaan.

Elämää ymmärtää paremmin taaksepäin

Opettajina ovat toimineet lukuisat ihmiset ja kokemukset elämäni varrella. Eikä pelkästään tämän vuoden, vaan kaikkien 38 vuoden aikana. Näen nyt kirkkaammin, miksi jokainen heistä on polkuni varrelle poikennut. Olen kiitollinen jokaisesta – heistä, joiden mukana kiitollisuus ja rakkaus astuivat välittömästi elämääni, mutta myös heistä, jotka tuntuivat sillä hetkellä tuovan pelkkää piinaa ja kärsimystä. Kun malttaa antaa ajan kulua, selviää myös vaikeiden kokemusten ja opettajien merkitys elämässä, ja usein se on jotain todella arvokasta oppia itsestään.

Olen pysäyttänyt kiireen omassa elämässäni viimeisen vuoden aikana. Se on mahdollistanut elämisen 100-prosenttisesti. Oikein tunnen, miten olen läsnä useimmissa hetkissä kaikilla aisteillani. Imen kokemuksia sisääni ja todella huomaan pienet ja arkiset, usein luonnon tarjoamat ihmeet ympärillämme. Minulla on tapana sanoittaa kokemaani ääneen ja välillä ihan naurattaa, miltä mahtaa tuntua liikkua kanssani: ”Onpa kauniin muotoinen ovi”, ”Jännä sävy tuossa seinässä”, ”Tuleekohan tuo ääni joutsenen siivistä vai suusta?” Samalla oppii myös paljon ihmisistä ympärillään. Toiset ihastelevat kauneutta kanssani, kun taas toisten ilmeistä näkee, ettei heillä nyt millään olisi aikaa tuollaiselle turhanpäiväisyydelle.

Kuuntelemalla oppii valtavasti

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisistä ja keskusteluista heidän kanssaan. Nyt olen kuitenkin keskittynyt vielä enemmän kuuntelemaan ihmisten kiehtovia ajatuksia ja elämäntarinoita – ja oppimaan koko ajan lisää. Samalla innostus on lisääntynyt elämässäni entisestään ja huomaan, miten energiat lähtevät välittömästi lentoon ihmisten seurassa ja innostunut puhe pulppuaa välillä yli äyräiden.

Sen lisäksi, että minua ovat opettaneet ihmiset, olen oppinut valtavasti kirjoista ja musiikista. Avaan radion ja joku kappale sanoineen iske suoraan sisimpään ja tuo oivalluksen jostain pitkään pyörittelemästäni ajatuksesta. Tai täydestä kirjahyllystäni, jonne olen hamstrannut koko aikuisikäni kirjoja, saattaa osua silmääni joku teos, joka vaati tarttumaan kanteensa juuri sillä hetkellä. Ja kun luen tuon kirjan, voin miltei kuulla, miten ajatukset lähtevät laukkaamaan avaten uudenlaisia näkökulmia – usein juuri niihin asioihin, joita olen päässäni kiivaasti pyöritellyt jo useamman viikon.

Välillä, erityisesti kuluneen vuoden aikana, olen myös huomannut itse olevani opettaja. Jännä juttu, miten olen identiteetiltäni niin ’ikuinen oppilas ja ihmettelijä’, että opettajan rooli tuntuu itselle kovin vieraalta. Mitä minä nyt voisin kenellekkään opettaa? Suurin oivallus onkin ollut juuri se, että:

Jokainen ihminen on koko ajan elämässään sekä oppilas että opettaja.

Tämä on paras mahdollinen lähtökohta myös kaikkiin kohtaamisiin. Silloin niistä tulee luonnostaan tasa-arvoisia ja arvostavia.

Vuosi omasta rohkeushypystäni

Suljin juuri yhden kirjan, joka on kulkenut mukanani joulusta saakka. Minun mittapuullani kolme kuukautta on aika pitkä elinkaari yhdelle kirjalle yöpöydälläni. Nyt kuitenkin tiedän, miksi suljin sen juuri tänään. Juuri tänään – aika tarkkaan vuosi omasta rohkeushypystäni minun kuuluikin lukea kirjan viimeiset sanat:

”Tämä vuosi on ollut minulle muodonmuutoksen aika. Ei ulkoisesti. Ulospäin näytän samalta kuin ennenkin, ehkä hieman vanhemmalta. Sisäisesti olen kuitenkin muuttunut. Tunnen sen. Ja se on kuin taikuutta.

Pikaiset muodonmuutokset kiehtovat maailmaa, niin ihmisten muodonmuutokset kuin taikureiden näyttävät silmänkääntötemput. Kaikki tapahtuu salamannopeasti, yksi silmänräpäys, ja hetki on mennyt ohi. Minun muutokseni ei ollut pikainen, ja usein muutoksen hidas tahti voi tuntua piinalliselta, yksinäiseltä ja hämmentävältä, ja itse muutos tapahtuu ilman, että edes tajuamme sitä. Me muistelemme menneitä ja ajattelemme: ”Kuka se henkilö oli?”, kun taas prosessin aikana ajattelemme: ”Kuka minusta on tulossa?” Ja missä vaiheessa me tarkalleen ottaen ylitimme sen rajan, jolloin yksi versio meistä muuttui seuraavaksi? Mutta juuri hitauden ansiosta me muistamme matkan, meidän mielessämme säilyy käsitys siitä, missä me olimme, mihin me olemme menossa ja miksi. Määränpään ollessa täysin tuntematon me pystymme arvostamaan taittamaamme taivalta.

Tämä ei ollut pelkästään minun matkani. Useimpien elämässä tapaamiemme ihmisten ei kuitenkaan tarvitse aktiivisesti tehdä mitään muuttaakseen meitä, vaan riittää että he vain yksinkertaisesti ovat. Minä reagoin sinuun. Sinä vaikutit minuun. Sinä autoit minua. Sinä reagoit minuun. Minä vaikutin sinuun. Minä autoin sinua.

Kotelosta kuoriutuminen voi kestää viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia – minulla siihen meni vuosi. Ja vaikka minusta onkin tullut tämä henkilö, minulla on yhä meneillään suurempi muodonmuutos, sellainen jota en tunnista ennen kuin katson taaksepäin nykyistä minääni ja sanon: ”Kuka tuo tyttö oikein oli?” Me kehitymme kaiken aikaa. Kaipa minä olen tiennyt sen aina, pelkäsin pysähtyä, ja onkin ironista, että vasta silloin kun viimein pysähdyin, etenin pisimmälle. Tiedän nyt, että me emme koskaan oikeasti pysähdy, meidän matkamme ei ole milloinkaan valmis, koska me jatkamme kehittymistä – aivan niin kuin toukka, joka luuli maailman päättyvän mutta josta tulikin perhonen.”

– Cecilia Ahern, Valintojen vuosi

Rohkeusretriittiin ihmettelemään elämän ihmeitä kanssani?

Vielä on pari paikkaa vapaana keväiseen Rohkeusretriittiin. Lue tästä lisää ja ilmoittaudu mukaan.

Tutustu Rohkeyshypyn valmennuksiin yksityisille ja yrityksille:

Henkilökohtainen valmennus ja ryhmävalmennus
Yrityksille suunnatut valmennukset 

Tutustu asiakkaiden kokemuksiin valmennuksista.
Tutustu valmentajaan – Rohkea Reetta ja hänen henkilökohtaiseen muutosmatkaansa.

Voimavaroja arkeen ja muutoksiin Rohkeushypyn Facebookista ja Instagramista