Mielikuvaharjoittelu sopii unelmointiin, mutta sitä voi hyödyntää tehokkaasti myös tavoitteiden asettamisessa ja päämäärien saavuttamisessa. Mielikuvaharjoittelu lisää positiivista energiaa sekä tarvittavaa motivaatiota tavoitteitesi saavuttamiseksi. Yksi helppo ja tehokas mielikuvaharjoitus on visualisoida unelmien arkipäiväsi.
Mielikuvaharjoittelun voima
Helposti, kun lähdetään puhumaan unelmoinnista, ihmiset liittävät sen johonkin aika mahdottomaan “lottovoitto ja muutto Karibialle” -tyyppiseen haihatteluun. Todelliset hyödyt mielikuvaharjoittelusta saat kuitenkin silloin, kun lähdet miettimään aivan arkisia asioita ja tapahtumia sellaisina kuin ne parhaassa tapauksessa menevät. Tämä on oiva tapa hakea voimaa arjen pienille päätöksille tai tarvittavaa rohkeutta johonkin aivan uuteen. Urheilussa mielikuvaharjoittelua hyödynnetään huippusuoritukseen valmistautuessa ja ihan jokainen voi helpottaa oman elämänsä erilaisia tilanteita sen avulla. Kuvittele esimerkiksi tuleva työhaastattelu etukäteen mielessäsi. Miten olet asiantunteva, itsevarma ja samalla kuitenkin rento oma itsesi. Kuvittele, miten tunnelma haastattelussa on positiivinen ja kannustava, haastattelun soljuessa luonnollisesti eteenpäin. Kyseessä ovat sinun ajatuksesi ja sinulla on lupa ja velvollisuus käyttää niitä sinua vahvistaen.
Miten mielikuvaharjoittelu onnistuu?
Tärkeintä mielikuvaharjoittelussa on löytää sille rauhallinen hetki ja paikka. Tarkoitus on ikään kuin elää tilanne mahdollisimman aidosti omassa mielessään kaikkia aistejasi käyttäen. Mitä tarkemmin pystyt assosioitumaan eli menemään elämään tilanteen mielikuvassasi, sitä vahvemman kokemuksen saat aikaiseksi. Apuna voi käyttää kysymyksiä, kuten: ”Mitä näen, mitä kuulen, mitä haistan, mitä maistan, miltä minusta tuntuu?”
Harjoittelu tekee mestarin tässäkin asiassa ja alku voi tuntua hieman haastavalta. Mielikuvaharjoittelulla on kuitenkin niin paljon positiivista vaikutusta elämääsi, että suosittelen kokeilemaan.
Rohkeushyppy syntyi unelma-arkipäiväni visualisoinnista
Omalla kohdallani yksi vaikuttavimmista mielikuvaharjoituksista on ollut se, kun kuvittelin millainen olisi ideaalipäiväni yrittäjänä. Tämä oli itse asiassa se viimeinen ja käänteentekevä harjoitus hakiessani lopullista rohkeutta irtisanoutua ja ryhtyä yrittäjäksi. Visualisoin oman unelmapäiväni yrittäjänä, enkä malttanut odottaa sen toteutumista enää hetkeäkään. Päätin, että on tullut aika toteuttaa pitkäaikainen unelmani ja tavoitteeni heti seuraavana päivänä. Siitä alkoi Rohkeushypyn tarina.
Unelmien arkipäivä -harjoitus
Nyt on sinun vuorosi visualisoida unelmien arkipäiväsi. Ja tässä kohtaa on kohteliasta muistuttaa, että ajatustesi voima on valtava. Mieti siis tarkkaan, mitä toivot. Saatat hyvinkin löytää itsesi elämästä unelmiesi arkipäivää ihan oikeasti ja hyvinkin pian.
Tässä ohjeet harjoitukseen:
Hae itsellesi rauhallinen paikka, jossa voit keskittyä harjoitukseen. Voit kuunnella rauhallista musiikkia (suosittelen musiikkia ilman sanoja) tai nauttia hiljaisuudesta. Hengitä muutama kerta syvään ja anna kehosi rentoutua.
Lähde sen jälkeen miettimään aivan tavallista arkipäivääsi siitä hetkestä alkaen, kun heräät aamulla. Missä olet, milloin heräät ja millainen on olosi heti herättyäsi?
Ehkä heräät virkeänä, venyttelet rauhallisesti sängyssäsi ja nouset kiireettä ylös. Saatat käydä suihkussa, pestä hampaat ja sujahtaa lempikotiasuusi. Koska aamusi on kiireetön – joko olet herännyt tarpeeksi ajoissa tai sinulla ei ole muuten tiukkaa aikataulua – saatat tehdä pienen aamuvenyttelyn tai joogan. Ehkäpä kuuntelet Youtubesta jonkun mukavan mindfulness-harjoituksen, joka virittää sinut juuri sopivaan – tasapainoiseen, mutta energiseen – tilaan.
On aamupalan vuoro. Nautitko sen ehkä ulkona aurinkoisella terassilla vai oman keittiön pöytäsi äärellä? Mitä lautasellasi on? Kuunteletko luonnon ääniä, keväistä lintujen laulua vai oletko kenties laittanut lempiradiokanavasi soimaan? Nautiskeletko aamiaisen keskittyen kaikilla aisteilla siihen vai luetko samalla lempikirjaasi tai sanomalehteä?
Vaikka aamusi on kiireetön ja rauhallinen, saatat silti olla aloittamassa työpäiväsi. Muista, että tämä on sinun unelmapäiväsi ja voit olla töissä ihan missä tahansa. Millaisten asioiden kanssa saat tehdä töitä ja kenen kanssa? Jäätkö kenties kotitoimistolle vai hyppäätkö autoon, bussiin, pyörän selkään vai onko sinulla vain lyhyt kävelymatka työpaikallesi? Mitä näet ympärilläsi, millainen olosi on ja mitä odotat innolla tänä päivänä tapahtuvan? Oletko kenties menossa oppimaan jotain uutta ja jännittävää tai kenties sinulla on esitys, jossa saat jakaa omaa tietämystäsi muiden avuksi. Mistä asioista koostuisi sinun unelmatyöpäiväsi?
Ja sitten saat työpäiväsi valmiiksi. Millaisia asioita olet saanut aikaiseksi ja miltä se tuntuu sinusta? Mitä kello on ja millainen on vireys- ja energiatasosi? Oletko päättänyt työsi ajoissa, jotta voit valmistautua rentoon ja mukavaan iltaan lempiharrastuksesi, perheesi tai ystäviesi parissa? Minne menet, kenen kanssa ja mitä teillä on ohjelmassa? Unelmailtasi on varmasti kiireetön ja pääset toteuttamaan itseäsi ja mielenkiinnon kohteitasi. Muista, että tämä on sinun unelmiesi päivä ja saat tehdä mitä ikinä haluat.
Ja sen jälkeen on aika rauhoittua iltatoimille. Olet ehkä palannut kotiin tai viettänyt siellä koko illan. Kenen kanssa olet, mitä iltarutiineihisi kuuluu ja millainen on olosi päättää tämä päivä, joka on vastannut jokaista toivettasi?
Pujahdat sänkyysi pehmeiden lakanoiden väliin. Tunnet kiitollisuutta kuluneesta päivästä. Ehkä mietit hetken, mitä kaikkea mielekästä päiväsi on pitänyt sisällään ja mitä uusia asioita olet oppinut ja oivaltanut. Tunnet syvää rentoutta ja lempeää raukeutta, kun silmäsi painuvat kiinni.
***
Innostuitko mielen voimasta? Lähde treenaamaan mieltäsi ja kasvattamaan henkistä kapasiteettiäsi Rohkeushypyn valmennuksissa. Rohkeushyppy ja Reetta auttavat sinua ja organisaatiotasi kääntämään ajatusmalleja ja asennetta kohti vahvuuksia, positiivisuutta ja mahdollisuuksia.
Tutustu Rohkeyshypyn valmennuksiin yksityisille ja yrityksille:
Henkilökohtainen valmennus ja ryhmävalmennus
Yrityksille suunnatut valmennukset
Tutustu asiakkaiden kokemuksiin valmennuksista.
Tutustu valmentajaan – Rohkea Reetta ja hänen henkilökohtaiseen muutosmatkaansa.
Voimavaroja arkeen ja muutoksiin Rohkeushypyn Facebookista ja Instagramista