Turun Sanomien haastattelu YES-kummi valinnasta

Vuoden 2020 maaliskuussa Turun Sanomat haastattelivat minua tuoreesta YES-kummi valinnasta. Puhuin rohkeuden merkityksestä muutoksen keskellä sekä omasta urataipaleestani.

Reetta Viinanen kohtasi epäonnistumisen pelon ja kouluttaa nyt muita rohkeiksi – ”Koulussa olin opon painajainen”

Vuoden YES-kummiksi valittu Reetta Viinanen puhuu rohkeuden löytämisestä muutoksen keskellä.

Nämä teemat ovat nyt ajankohtaisempia kuin kenties koskaan ennen.

– Rohkeuden löytäminen on aika vaikeaa. Olen itsekin aiemmin pelännyt epäonnistumista ja kantanut vahvan suorittajan viittaa. Sen on kuitenkin saanut luovuttaa yrittäjyysvuosien aikana, kun asiat eivät ole menneet niin kuin on ajatellut, kaarinalainen Reetta Viinanen, 40, sanoo.

Omaa yritystä pyörittävä Viinanen valittiin YES-kummiksi, jonka tehtävänä on kiertää kouluilla puhumassa rohkeudesta kohdata uutta ja yrittää epäonnistumisen jälkeen.

Vapaaehtoiset YES-kummit ovat eri alojen yrittäjiä ja työntekijöitä, jotka kannustavat nuoria yrittäjähenkisyyteen.

Myös Viinasen elämään koronaviruksen aiheuttama poikkeustila on tuonut suuria muutoksia. Lähiaikojen tilaisuudet on koronaepidemian vuoksi peruttu kokonaan, myöhemmät ovat vielä avoinna, ja etätoteutuksia selvitellään.

– Vastikään tein YES-kummikeikan DIAKin kanssa heidän etäopetusohjelmistonsa avulla. Se oli tosi hyvä ja toimiva kokemus, Viinanen kertoo.

 

Vielä lukiossa Viinanen ei tiennyt, miksi ryhtyisi isona.

– Koulussa olin opon painajainen. En yhtään tiennyt, mikä minusta tulisi. Olin ookoo kaikessa, mutta en loistanut missään, hän sanoo.

Sitten hän oivalsi, että on hyvä puhumaan ja kirjoittamaan. Hän haki yliopistoon lukemaan viestintää, eikä päässyt. Ei ensimmäisellä eikä toisella kerralla.

Tuli ensimmäinen muutoksen paikka. Rohkeushyppy. Piti ajatella kaikki uusiksi.

Nyt jälkikäteen Viinanen ajattelee, että se on olennaista. Ettei jumitu vanhaan, vaan uskaltaa kokeilla toista näkökulmaa, mennä kohti uutta.

– Nyt ajatellen oli onni, etten päässyt yliopistoon. Pääsin ammattikorkeaan opiskelemaan yritysviestintää, teimme paljon yritysyhteistyötä ja pääsin hyvin kytköksiin yritysmaailman kanssa.

 

Opintojen jälkeen Viinanen teki erilaisia viestinnän ja markkinoinnin töitä. Miehen työ vei eri puolille Suomea. Tuli kaksi lasta. Sitten, vuonna 2012, Viinanen pääsi unelmiensa työpaikkaan kansainvälisen konsernin viestintäasiantuntijaksi. Jatkuvat muutokset työelämässä vievät kuitenkin ihmisiltä voimia.

Viinanen kiinnostui sisäisistä voimavaroista, opiskeli NLP:tä ja huomasi ajattelevansa uudella tavalla: että maailman muuttuessa voi muuttua myös itse.

Valmensin itsestäni vähän vahingossa yrittäjän. Suunnittelin kaiken valmiiksi, kunnes tuli päivä, jona tiesin, että huomenna irtisanoudun. Kun pohjatyö on tehty, oikean hetken vain tietää.

Syntyi oma yritys, Rohkeushyppy. Nyt Viinanen kouluttaa muita löytämään vahvuutensa, kohtaamaan epävarmuutta ja uskaltautumaan uuteen: työyhteisöjä ja yksittäisiä ihmisiä.

Työtään hän rakastaa, vaikka usein ollaan vaikeiden asioiden äärellä. Moni kokee muutoksen uhkana.

– Olen aina ollut eteenpäin katsova, vähän sellainen visionääri.

Viinanen haluaa rohkaista ihmisiä eteenpäin, löytämään yhteyden sekä itseensä että toisiin. Siitä syntyy luottamus ja pohja, jolle muutos on hyvä rakentaa.

– Olen omassa elämässäni totutellut rohkeushyppyyn. Käytännössä tämä on tarkoittanut hyppyä epävarmuuteen, tyhjän päälle.

Viinanen uskoo, että uusien tilanteiden edessä pitää löytää luovia ratkaisuja, vaikka pelottaa ja tuntuu epämukavalta.

– Koen vahvasti, että koko ihmiskunta on nyt laitettu muutamassa päivässä samaan.

 

YES-kummina Viinanen ehti käydä ennen koronakriisiä muutamilla kouluvisiitillä. Niitä on normaalisti pari-kolme kertaa lukukaudessa.

– Olen päässyt näkemään, miten huikeita juttuja koulumaailmassa tehdään. Olen elämässäni oikeastaan aika usein ollut sillanrakentajan roolissa. Viestinnässä olin organisaation ja asiakkaiden tai johdon ja henkilöstön välissä, YES-kummina koulun ja yritysmaailman välissä, hän sanoo.

YES-kummiksi hän päätyi vähän vahingossa.

– Soitin Varsinais-Suomen Yrittäjiin ja sanoin, että hei, mulla on tällainen yritys. Sieltä pyydettiinkin heti nuorten yrittäjyyskilpailuun tuomariksi. Menin, innostuin ja ilmoittauduin heti myös YES-kummiksi.

Viinanen uskoo, että jokaisella on voimavaroja, jotka pitää vain löytää ja ottaa käyttöön. Usein ne löytyvät vaikka ihmisen omista kiinnostuksen kohteista. Yksi rassaa mopoa, toinen on hyvä kohtaamaan muita.

Haastetta tuo se, että kasvu ja kehittyminen on hidasta, mutta nykymaailma nopeatempoinen. Muutos ei tapahdu heti.

– Täytyy ottaa pieniä askeleita. Usein ajatellaan, että kaiken pitää muuttua kerralla ja tehdään jotain hurjaa, vaikka olisi parempi mennä askel kerrallaan, hän sanoo.

Lue alkuperäinen julkaisu Turun Sanomien nettisivulta.

Valokuva: Jukka Vaso

Lue blogi: Valinta vuoden YES-kummiksi.

Kommentoi