Elämän tähtihetkiä. Sain tänään 2.3.2020 valtakunnallisen tunnustuksen työstäni YES Kummina. Minulle on todella merkityksellistä, että voin auttaa ja tsempata nuoria. Itse puhun nuorille rohkeudesta, sillä monesti meitä ihmisiä jarruttaa ajatukset, kuten ”en pysty, en osaa, en uskalla kokeilla”. Korostan myös, että elämä ei useinkaan mene niin, että nuorena päättää mitä tahtoo isona tehdä ja sitten se tapahtuu. Asiat muuttuvat matkan varrella, ja tärkeintä on, että pääsee tutkimaan ja kokeilemaan eri vaihtoehtoja sekä luottaa rohkeasti itseensä ja elämään.
Suosittelen YES Kummina toimimista kaikille. Se on niin antoisaa, inspiroivaa ja opettavaista. Nuorissa todella on tulevaisuus.
”Suomen merkittävin yrittäjyyskasvatuksen asiantuntijaverkosto, YES-verkosto palkitsee vuosittain yrittäjän tai työelämän asiantuntijan, joka on toiminut vapaaehtoisena YES Kummina kouluyhteistyössä. Tänä vuonna vuoden YES Kummi -tunnustuksen sai kaarinalainen yrittäjä Reetta Viinanen.
Valtakunnallinen Vuoden YES Kummi -tunnustus myönnetään henkilölle, joka omaa myönteisen ja aktiivisen asenteen yrittäjyyskasvatukseen, edistää koulu-yritysyhteistyötä ja opetushenkilöstön yrittäjyys- ja työelämätietoutta sekä lisää kokemuksellaan ja esimerkillään nuorten yrittäjyys- ja työelämätuntemusta.
– Reetta Viinanen on aina lähtenyt innokkaasti ja ennakkoluulottomasti mukaan, kun häntä on pyydetty kouluyhteistyöhön. Hän osaa puhua työelämästä ja tulevaisuudesta rohkaisevasti ja kannustavasti, ja näyttää upeaa esimerkkiä nuorille omalla yrittäjätarinallaan. Reetta on osallistunut myös opettajankoulutuksiimme ja näin edistänyt myös opettajien yrittäjyys- ja työelämäosaamista. Reetta on aina kiinnostunut uusista toimintamalleista ja koulujen ja työelämän välisen yhteistyön kehittämisestä, kiittää YES Varsinais-Suomen aluepäällikkö Johanna Vainio.”
Voit lukea koko uutisen tästä.
Kiitollisin mielin, Reetta