Rohkeushyppy yrittäjäksi – osa 2/3: voimavaroja muutokseen

Tässä blogisarjassa kerron rohkeushypystäni yrittäjäksi. Toivon, että myös sinä saat siitä voimavaroja omaan muutokseen. Olethan jo lukenut ensimmäisen osan 1/3.

Okei, hyppäsin. Irtisanouduin vakituisesta työstä näinä epävarmoina aikoina. Rohkeaa, sanoivat useimmat. Hullu, miettivät toiset. Typerää, näkyi osan katseesta.
Mikä oli oma päällimmäinen tunteeni? Vapaus – älytön, innostava, energisoiva ja ällistyttävä vapauden tunne.

Vapautta elää jokainen hetki arvojensa mukaisesti

Olen törmännyt tähän koko elämäni ajan. Kun mietin minua motivoivia asioita, vapaus nousee aina ensimmäisenä mieleeni. Se on sinänsä hieman ristiriitaista, sillä olen elämässäni hyvin sitoutunut ihminen. Sitoutunut mieheeni, perheeseeni, ystäviini, työhöni – ja kaikkeen siihen, mikä on merkityksellistä minulle. En ole todellakaan mikään reppureissaaja-henkinen maailmanvalloittaja. Ja kuitenkin, kun tein tehtävää, jossa pohditaan omia tärkeitä arvoja, ensimmäisenä paperilla luki taas vapaus. Teki mieli laittaa paperi piiloon. Eihän perheellinen ihminen voi näin ajatella. Tehtävä jatkui ja seuraavaksi arvot laitettiin tärkeysjärjestykseen. Siinä kohtaa läheiset ihmiset, rakkaus, yhteisöllisyys ja muut minulle tärkeät asiat jättivät kuitenkin vapauden kirkkaasti taakseen. Tulin todella uteliaaksi, mitä vapaus siis minulle oikein tarkoittaa. Lähdin tutkimaan tätä lisää syventävän harjoituksen avulla. Tämä oli mielenkiintoinen tutkimusmatka ja tulos, josta on toivottavasti hyötyä myös sinulle.

Vapaus merkitsee minulle sitä, että voin tehdä jokaisella hetkellä omasta mielestäni parhaan ratkaisun.

– Parhaan minulle, muille ja koko maailmalle. Vapaus ei ollutkaan jotain itsekästä seikkailua maailman ääriin, vaan vapautta elää jokainen hetki elämästään omien arvojensa mukaisesti.

Uskon tämän olevan asia, joka koskettaa ihmisiä laajemminkin. Esimerkiksi organisaatioissa ihmisten tulee tehdä asioita tietyllä tavalla, koska niin on joku joskus päättänyt. Tulee täyttää raportti tämä ja dokumentti tuo, koska se nyt vaan menee niin.  Jos omaa työtään koskevaan pieneenkin päätöksen tulee kysyä aina lupaa, tulee siitä väkisinkin hankalaa ja aikaa vievää. Jossain vaiheessa kiinnostus oman työn kehittämiseen saattaakin lopahtaa kokonaan.

Kun nyt yrittäjänä haluan kehittää omaa työtäni; palveluani, konseptiani, verkkosivujani, kirjoittaa blogin, tehdä some-postauksen, voin tehdä sen heti enkä sitten joskus. Ja jos päätös on iso ja kaipaa muiden osallistamista ja apua, ympärilläni on arvokas joukko sparraajia, joiden puoleen voin kääntyä. Minun työtäni koskevan päätöksen saan kuitenkin tehdä minä itse. Ja näin koen olevani vapaa tekemään sillä hetkellä parhaan ratkaisun itseni, muiden ja koko maailman puolesta. Aika ketterää sanoisin. Ja mikä parasta, aikaa säästyy moneen muuhun tärkeään asiaan työssä ja elämässä. Tätä ketteryyttä on täysin mahdollista lisätä myös työelämässä, kun ihmisiin luotetaan ja annetaan vastuuta kuhunkin tilanteeseen sopivin suurin mahdollinen määrä.

Vapaus ja vastuu – on otettava molemmat

Jokainen tietää, että valta tuo vastuuta, niin tekee myös vapaus. Vapaus tehdä valintoja tuo sinulle myös vastuun päätöksistäsi. Mutta tiedätkö mikä tässä on parasta? Kun sinulla on vapaus tehdä päätökset oman arvomaailmasi mukaisesti, sinä seisot niiden takana vielä huomennakin. Ja (jos) kun muut arvostelevat päätöstäsi, tiedät silloinkin sen olleen juuri oikea päätös, sillä haluan uskoa:

Jos se on tärkeää sinulle, sen täytyy olla tärkeää maailmalle.

Luota siis itseesi, kuuntele sydäntäsi ja seuraa rohkeasti sen hentoja kuiskauksia.

Rohkeutta päivääsi, Reetta

Viimeisessä osassa (3/3) kerron lisää tapahtumista ja tunteista, jotka ovat mahtuneet muutoksen jälkeiseen puoleen vuoteen. Se julkaistaan perjantaina 8.12. Lue osa 1/3 tästä.

Voimavaroja muutokseen

Tutustu Rohkeushypyn yritysvalmennuksiin
Kaipaatko voimavaroja arkeen, tutustu henkilökohtaiseen valmennukseen ja kaikille avoimiin ryhmävalmennuksiin
Lue lisää valmentajasta – Rohkea Reetta

Seuraa Rohkeushyppyä Facebookissa ja Instagramissa

Hyppää rohkeasti matkaani!