Tässä blogisarjassa kerron rohkeushypystäni yrittäjäksi. Toivon, että myös sinä saat siitä voimavaroja omaan muutokseen.

Olen aina nauttinut työn tekemisestä, siis oikeasti nauttinut. Olen tekijä, joka pistää hihat heilumaan. Totta kai suunnittelu kuuluu prosessiin, mutta sen vaiheen jälkeen seuraa toteutus. Palkkatyössä säännöllisesti 16-vuotiaasta asti, parhaimmillaan kolme eri työtä samaan aikaan opiskelujen ohessa ja viimeiset 4,5 vuotta unelmatyössä kansainvälisen konsernin viestinnässä. No mitäs sitten tehdään? Hypätään yrittäjäksi.

Tähän ratkaisuun päädyin huhtikuussa 2017, noin puoli vuotta sitten. Päätöstä edelsi pitkä prosessi, vaikka hyppy saattoi ulkopuolelle näyttäytyä hyvinkin nopeana liikkeenä. Olen aina ollut yrittäjähenkinen eli tehnyt töitä kelloon katsomatta ja rakkaudesta lajiin: ihmisiin, vuorovaikutukseen ja viestintään. Olen myös aina tiennyt, että joskus minusta tulee yrittäjä. Sitä en vain tiennyt kovin montaa päivää etukäteen, koska se ’joskus’ on. Jos totta puhutaan, lopullinen päätös syntyi sunnuntaita, kun maanantaina irtisanouduin vakityöstäni.

Mitä päätös yrittäjyydestä vaati?

Uuden oppiminen ja jatkuva kehittyminen on aina motivoinut minua. Olenkin ottanut tasaisin väliajoin tsekkauksia omassa elämässäni siitä, missä olen nyt ja mihin haluan mennä. Todella tärkeä osa tätä prosessia on ollut myös sen selvittäminen, kuka minä oikein olen, mitä osaan, mistä nautin ja missä asioissa haluan seuraavaksi kehittyä.

Omalle kohdalle jonkin muotoinen identiteettikriisi osui noin 35-vuotiaana ja jälkeenpäin ajateltuna syy oli varmasti hyvin perinteinen. Annoin muiden ihmisten määritellä liikaa sitä, kuka olen ja mitä osaan. Yritin mahtua muottiin, joka ei ollut minun kokoinen ja muotoinen. No itseluottamushan siinä menee, ja kun näin käy, tulee elämästä pakollista suorittamista. Koko ajan pelkää virheitä ja tekeminen hyytyy rutiineissa pysymiseen. Tämä oli iso kolaus kaltaiselleni tehtävään kuin tehtävään rohkeasti tarttuvalle tekijälle.

Samaan aikaan sattumalta (mikäli elämässä nyt mikään on sattumaa) eteeni osui NLP-valmennus, josta lähdin hakemaan työkaluja puhtaasti oman ammattitaitoni kehittämiseen viestinnän ja vuorovaikutuksen saralla. Lisää työkaluja pakkiin, jotta voisin työssäni auttaa ja valmentaa muita vielä paremmin. Niinhän siinä sitten kävi, että tulikin autettua itseään. Tuon intensiivisen puolen vuoden jakson aikana kävimme läpi konkreettisia menetelmiä ja harjoituksia, joilla lisätään omia voimavaroja ja vahvuuksia sekä päästetään irti negatiivisista ja kuormittavista uskomuksista itsestään. Ja kuin varkain itsetuntoni ja minäkuvani eheytyivät matkan varrella. Tuntui, että olin taas oma itseni ja olo oli entistä varmempi. Tiesin nyt, kuka olin ja missä ovat omat vahvuuteni. Suurin oppi taisi kuitenkin olla tämä: koska et lopulta voi vaikuttaa muiden ihmisten käytökseen tai elämän tuomiin tapahtumiin, ainoa keino on on ottaa peili käteen ja tehdä tarvittavat muutokset itsensä kanssa. Analyyttisenä pohdiskelijana ja itsensä kehittäjänä peiliä oli kyllä tullut ennenkin tuijoteltua, mutta vasta käytännönläheiset harjoitukset saivat tarvittavat muutokset aikaan myös tunnepuolella. Konkreettisen toiminnan naisena ihastuinkin heti alkuun siihen lupaukseen, että kaikki kyllä tietävät, mitä muutoksia pitäisi tehdä, NLP antaa työkalut siihen, miten muutokset tehdään.

Seuraavaksi on aika luonnollista, että katse kääntyy ympäristöön. Olenko siellä paikassa, jossa voin antaa parhaani? Saako ympäristöni minut kukoistamaan? Voinko toteuttaa täällä omaa elämäntehtävääni ja unelmiani? Toisille kyse on yksityiselämän muutoksesta, toisille työympyröiden päivittämisestä. Olen aina hakenut urakehitystä ja vaihtanut työelämässä kohti entistä haastavampia ja mielenkiintoisempia tehtäviä tasaisin väliajoin. Usein puhutaan muutosjohtajista, itse koen olevani muutostyöntekijä. Saavuin usein keskelle organisaatiomuutosten myllerrystä, jota parhaani mukaan ammattitaidollani sujuvoitin. Ja kun asiat hieman tasoittuivat, koin että tehtäväni on suoritettu ja oli aika vaihtaa uusien myllerrysten pariin. Olenkin usein miettinyt, että kyllä elämää voisi varmasti helpomminkin elää, mutta kun sattuu motivoitumaan ja syttymään haasteista, olkoon tämä minun polkuni.

Tällä kertaa huomasin kuitenkin, että työpaikan mahdollinen vaihtaminen ei enää ollut ratkaisu. Minulla oli edelleen sopivasti haasteita ja mielenkiintoisia työtehtäviä silloisessa työpaikassani ja koin, ettei mahdollinen työpaikan vaihtokaan toisi tarvittavaa muutosta. Intohimoni oli kääntynyt yhä vahvemmin muiden valmentamiseen ja auttamiseen. Siihen, että voisin ammentaa monen vuoden kokemustani muiden hyväksi isommassa mittakaavassa. Kartoitin hetken olemassa olevia valmennustaloja, mutta toinen vahva voima veti minua kohti jotain täysin omaa. Olin jotenkin siinä pisteessä elämääni, että oli tullut aika lähteä viemään omia arvoja, omaa visiota ja omia ajatuksia maailmalle. Oli tullut aika testata omien siipien kantavuutta, kävi miten kävi.

Quit hiding your magic, the world is ready for you -Danielle Doby

Mistä tiesin milloin on oikea hetki?

Tämä on varmasti kysymys, joka mietityttää eniten kaikkia ihmisiä, jotka ovat suuren muutoksen äärellä. Mistä voin tietää, koska on oikea aika muutokselle? Milloin minulla on tarpeeksi rohkeutta ottaa ratkaiseva askel, kun tulevaisuudesta ei ole mitään takeita. Ja mitä, jos askel meneekin väärään suuntaan – onko peruutusnappia olemassa?

Itse koen, että koko muutosprosessi ja huolellinen valmistautuminen ovat äärimmäisen suuressa roolissa. Olisi hölmöä vain spontaanisti ottaa loparit tai ero, jos ei ole käsitellyt asiaa ensin mielessään ja käynyt huolella läpi vaihtoehtoja ja niiden mahdollisia seurauksia. Muutostarpeen havaitsemisesta meni noin puoli vuotta päätökseen ryhtyä yrittäjäksi. Ja tuon päätöksen syntymisestä meni vielä toiset puoli vuotta muutoksen toteuttamiseen. Jälkeenpäin katsottuna prosessi sisälsi erilaisia steppejä, jotka veivät minua aina lähemmäs päämäärää. Yksi iso steppi oli tietenkin taloudellinen puoli. Tämä on ehkä yksi konkreettisin ihmisiä pidättelevä tekijä, kun he miettivät isoja muutoksia elämässään. Kun itselleni varmistui yksi jatkuva asiakkuus, josta saisin niin sanotun perustoimeentulon, olin valmis hyppäämään. Järkevä täytyy siis kaikessa rohkeudessaan olla. Ja vaikka osa minusta uskoo asioiden aina järjestyvän, on huolellinen suunnittelu tae siitä, ettet menetä järkeäsi päätöksen tehtyäsi. Koska paikkoja sen epäilylle kyllä tulee, usko pois.

Mennään hetkeksi puoli vuotta taaksepäin siihen hetkeen kun irtisanouduin. Mikä oli päällimmäinen tunne h-hetkellä? Yllättävää kyllä, se oli ääretön rauhan tunne. Päättäväisyys, luottamus ja usko siihen, että kyllä kaikki järjestyy.

Rohkeutta päivääsi, Reetta

Seuraavassa osassa (2/3) kerron lisää hetkistä ja tunteista heti suuren muutoksen jälkeen. Se julkaistaan maanantaina 4.12.